10.10. vietetään Maailman mielenterveyspäivää, jonka tarkoituksena on herättää keskustelua mielenterveyden tärkeydestä. Mielenterveysongelmat koettelevat Suomessa laajalti, nimittäin tilastojen mukaan vähintään joka viides suomalainen sairastaa mielenterveyden häiriötä vuosittain.
Mielenterveyteen vaikuttavat monet tekijät, ja haluamme siksi tuoda esiin muutamia vinkkejä sen vahvistamiseksi.
Jatkuva kiire, perhearjen hektisyys, tulospaineet työpaikalla tai yksityiselämän huolet voivat kasata paineita ja laukaista stressinoireita. Voit kuitenkin vahvistaa mielenterveyttäsi monella tavalla:
Olemme kaikki kuulleet urheilun kiistattomista hyödyistä ja suhteesta hyvinvointiin. Totuus on kuitenkin se, että siinä missä yksi voi parhaiten juoksulenkin tai uinnin parissa, voi toinen rentoutua paremmin luovan tekemisen parissa. Siksi on hyvä muistaa, miten taidetoimintakin voi edistää hyvinvointia.
Sosiaali- ja terveysministeriön laatima raportti toteaa kulttuuri- ja taidetoiminnan edistävän luovuutta sekä henkistä hyvinvointia. WHO:n raportti tukee väitettä. Taide tarjoaa esimerkiksi mahdollisuuden tunteiden ilmaisuun ja niiden käsittelyyn, mikä on keskeinen osa mielenterveyttä. Taidetoiminnan on näytetty muun muassa vähentävän stressi- ja uupumusoireita, vaikuttaen mielialaan ja työstä suoriutumiseen.
Taidetoimintaakin on mahdollista toteuttaa muiden seurassa, mikä voi lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yksinäisyyden tiedetään vaikuttavan negatiivisesti yksilöön. Pitkällä aikavälillä yksinäisyys voi pahimmillaan heikentää mm. kognitiivista toimintaa sekä mielenterveyttä.
Erilaisissa näyttelyissä käyminen tai taidekurssille osallistuminen voi siis olla palkitsevampaa kuin luuletkaan! Samassa raportissa eritellään lukuisten tutkimusten tuloksia, joiden mukaan taidetoiminnalla on merkittävä vaikutus työyhteisössäkin. Luovempi työntekijä poistuu herkemmin mukavuusalueeltaan ja kokeilee herkemmin erilaisia työtapoja. Tärkeintä on siis, että löydät itsellesi parhaimmat keinot mielenterveytesi vahvistamiseksi.
Arjen kiireessä omasta hyvinvoinnista huolehtiminen saattaa joskus unohtua kokonaan. Tosiasia on kuitenkin se, että kun itse jaksat paremmin, toimit parempana tukena lähipiirillesi. Muista pitää huolta siis itsestäsikin.