Näin varmistat työntekijöidesi hyvinvoinnin epävarmoina aikoina.

Kirjoittanut Niko Kangasmaa

Inflaatio, korkeat elinkustannukset, energiakriisi ja uhkaava sota. Kun kriisi toisensa jälkeen kasautuu päällekkäin, kasvaa työntekijöiden ahdistus – ja riski mielenterveyden sairauksiin sairastumisesta. Jos työntekijöidesi hyvinvointi mietityttää, tarkista ainakin nämä kolme yrityksenne käytäntöä: kuunteletko, tarjoatko tukipalveluita ja mahdollistatko taukoja stressaavasta arjesta.

1 blog post hero_

Epävarmoina aikoina on tärkeää, että pidät huolta itsestäsi ja läheisistäsi. Psykoterapeutti Maaret Kallion mukaan turvattomuutta herättävät tilanteet kannattaa ajatella täysin luonnollisena osana elämää. Meidän jokaisen tulee keskittyä vahvistamaan omaa turvallisuuden tunnetta esimerkiksi tunnustamalla tosiasiat, keskittymällä tähän hetkeen ja paikkaan sekä miettimällä mihin asioihin voit itse vaikuttaa ja mikä kaikki on hyvin.

✨ Tunnusta tosiasiat. Toivo perustuu realiteetteihin, ei vaikeiden asioiden välttelemiseen. On tärkeää sanoa ja tunnustaa, mikä tilanne nyt on. Suurentelematta ja pienentämättä.⁠⁠
– Psykoterapeutti Maaret Kallio.

 

Työnantajana sinulla on laissa määrätty velvollisuus järjestää työterveyspalvelut, jotka ylläpitävät työntekijöidesi työkykyä. Modernit ja vastuulliset työnantajat ymmärtävät, että työntekijät tarvitsevat toisinaan monipuolisempaa tukea.

Saatat tuntea olosi voimattomaksi sen suhteen, miten voisit parhaiten tukea työntekijöitäsi kriisiaikoina. Voit itse asiassa tehdä aika paljon työntekijöidesi puolesta. Alta löydät kolme tärkeää asiaa, jotka tarkistamalla autat työntekijöitäsi voimaan hyvin ja jaksamaan arjessa paremmin.

Kuuntele, tue ja tarjoa taukoja arjen stressistä.

  1. KUUNTELE TYÖNTEKIJÖITÄSI.
    Nyt on erityisen tärkeää, että sinä työnantajana kuuntelet työntekijöitäsi. Varaa aikaa kahdenvälisille keskusteluille säännöllisin väliajoin, jotta voit seurata miten he milloinkin voivat. Näytä, että olet heidän tukenaan – kuuntele ja yritä pohtia, jos huomaat, että joku kamppailee juuri nyt jonkin asian kanssa. Näytä, että työpaikka on turvallinen paikka, kun maailma ympärillä tuntuu myrskyisältä.
  2. TARJOA TUKIPALVELUITA.
    Jos sinulla ei ole aikaa tai mahdollisuutta järjestää kahdenvälisiä tukikeskusteluja itse, hae apua ulkopuolelta. Esimerkiksi Auntie avulla voit tarjota työntekijöillesi psykologista keskustelutukea esimerkiksi stressin purkamiseen. Voit myös järjestää työntekijöidesi käyttöön vapaaehtoisia työterveyspalveluita, joilla työntekijäsi voivat hakea keskustelutukea mm. psykologin tai psykoterapeutin vastaanotolta. Esimerkiksi Epassin Hyvinvointiedulla tämä hoituu helposti.
  3. MAHDOLLISTA PALAUTTAVAT ARJEN TAUOT HENKILÖSTÖEDUILLA.
    Henkilökohtaisen tuen lisäksi voit auttaa työntekijöitäsi löytämään tapoja, joilla ulkomaailmasta voi irtautua hetkeksi. Monipuoliset henkilöstöedut antavat työntekijöillesi pääsyn tuhansiin mahdollisuuksiin, joiden avulla jokainen voi unohtaa stressin ja huolen hetkeksi ja pitää samalla huolta omasta hyvinvoinnistaan. Ne ovat myös yritykselle rahapalkkaa edullisempi tapa palkita työntekijöitä, koska työsuhde-eduista ei makseta veroja. Yritys voi tehdä niistä täydet verovähennykset. 

    Esimerkiksi liikuntaedulla pääset liikkumaan, jolloin elimistöösi vapautuu mielihyvähormoni endorfiinia sekä useita hyvinvointia lisääviä ja stressiä vähentäviä signalointiaineita. Lounasedulla työntekijät voivat pitää palauttavan tauon yksin tai kollegoiden kanssa, kotona tai toimistolla. Taideharrastus kulttuuriedulla puolestaan kehittää luovuuttasi, ja hyvinvointietu tarjoaa pääsyn mm. rentouttavaan hierontaan, kehon vaivoja hoitavaa fysioterapiaan tai psykologin ja muiden erikoislääkärien vastaanotolle. Lisäksi pyöräedulla voit kannustaa työntekijöitäsi aloittamaan pyöräilyn tai lisäämään sen määrää esimerkiksi työmatkoilla.

 

Henkilöstöedut Epassilla.

Yllä kuvattujen työsuhde-etujen tarjoaminen ja niiden käyttöön kannustaminen (paikan päällä tapahtuvaan toimintaan tai etäharrastamiseen) tarkoittaa, että olet jo päässyt aika pitkälle työntekijöidesi hyvinvoinnin edistämisessä. Jos haluat edistää työntekijöidesi terveyttä ja hyvinvointia vieläkin monipuolisemmin, kannattaa suunnitella kattava hyvinvointiohjelma. Se voisi sisältää esimerkiksi digitaalisia terveysluentoja, erilaisia koulutuksia ja valmennuksia, verkkoseminaareja ja muita työntekijöiden toivomia aktiviteetteja. 

Antamalla työntekijöillesi pääsyn Epassiin annat heille mahdollisuuden terveellisiin kokemuksiin joka päivä! Epassilta saat helposti kattavat työsuhde-edut, jotka sopivat juuri teidän yrityksellenne parhaiten. Henkilöstöetujen valikoimamme on markkinoiden laajin ja sitä kehitetään jatkuvasti, jotta sinun olisi yhä helpompaa tarjota houkuttelevia työsuhde-etuja – mahdollisimman vähällä työmäärällä ja ilman turhia kustannuksia.

Ehkä siksi Epassia käyttää jo miljoona suomalaista. Jos teidänkin työsuhde-etujenne olisi aika kehittyä, pyydä Epassilta tarjous alta.

PYYDÄ TARJOUS EPASSILTA



Tiede antaa paljon hyviä perusteita sille, miksi Liikunta- ja Kulttuurietu & Hyvinvointietu kannattavat. Täyden hyödyn työnantaja saa näistä eduista, kun niitä käytetään. Lue lisää oppaastamme.

Aiheet:HyvinvointiTyönantajamielikuva

Jaa uutinen:

Aikaisemmat ePassi-uutiset: