Uutta Epassilla! Suuren kysynnän vuoksi Epassi tuo markkinoille ainutlaatuisen ergonomiatuotteiden,
työkenkien ja -vaatteiden ErgoSafe-lompakon.
Työnantajat voivat osallistua henkilöstön työvälineiden ja varusteiden hankintaan kustantamalla ne osittain tai kokonaan, riippuen niiden tarkoituksesta sekä työhyvinvointiin ja -turvallisuuteen liittyvistä vaatimuksista.
Työergonomia koskee työskentelyolosuhteita ja -asentoja, jonka avulla pyritään päivittäisen työkuormituksen helpottamiseen ja ennaltaehkäisevään työterveyteen. Ne voivat liittyä työkengistä kalusteisiin. Työergonomia on osa työterveyshuollon ennaltaehkäisevää toimintaa.
Työnantajan tulee huolehtia työergonomian huomioimisesta ja ennakoivista toimenpiteistä, myös etätyöntekijöille.
Työkenkien ja vaatteiden tulee olla tarkoituksenmukaisia työtehtävään liittyen. Ne suojaavat ja varmistavat ammattimaisen työsuorituksen ja turvallisen työpäivän. Oikeilla työvarusteiden valinnalla on suuri merkitys työnantajien imagoon sekä työntekijöiden viihtyvyyteen. Tärkein ominaisuus on kuitenkin työturvallisuus ja -terveys.
Ergonomiatuotteiden ja kalusteiden osalta työnantaja antaa työntekijälle ErgoSafe-saldon, jolla työntekijä maksaa sovitulla kauppiaalla sovitusta tuotteesta. Saatu saldo ei ole työntekijän omaisuutta, se kuuluu työnantajalle ja myös maksettu tuote on työnantajan. Jos tuote liittyy etätyöskentelyyn, työnantaja lainaa sen työntekijälle. Jos työsuhde päättyy, palauttaa työntekijä tuotteen tai lunastaa sen itselleen käypään arvoon.
ErgoSafe-saldon käyttö ei siis vaikuta työntekijän verotukseen millään tavoin.
ErgoSafe -saldolla maksetaan samalla tavalla kuin henkilöstöeduissa.
Työkengissä ja -vaatteissa työnantajan velvollisuus on hankkia työturvallisuuteen liittyvät varusteet, jotka ovat maksuttomia työntekijöille. Muissa tapauksissa työnantajan ja työntekijän tulee jakaa varusteiden kustannukset, kun ennaltaehkäistään työterveyteen liittyviä riskejä ja suoriudutaan työtehtävän vaatimuksista
oikeanlaisilla varusteilla.
Myös työterveyshuollon työfysioterapeutilla voi olla merkittävä rooli oikeanlaisten ergonomiatuotteiden
ja työvarusteiden suosituksissa ja hankinnoissa.
Jos organisaatiossa on alle 20 työntekijää, voit aktivoida edut itsellesi käyttöön heti verkkopalvelussamme. Valittavissasi on Lounas, Liikunta & Kulttuuri, Hyvinvointi tai Työmatkaedut. Voit ladata haluamiisi etuihin saldoa ja työntekijäsi saavat sen heti käyttöön.
1. Täytä yrityksesi tiedot rekisteröitymissivulla
2. Lisää työntekijöidesi tiedot
3. Lataa saldoa verkkomaksulla tai laskulla
4. Lähetämme tunnukset työntekijöidesi puhelimiin, ja he pääsevät aloittamaan etujen käytön
Sopii hyvin myös yrittäjille!
Mikäli organisaatiossasi on yli 20 henkilöä, voi työntekijöiden tietojen käsin syöttäminen palveluumme tuntua työläältä. Siksi suosittelemme ottamaan yhteyttä myyntiimme lomakkeella alta, niin opastamme teitä ePassin käyttöönotossa ja neuvomme parhaan ratkaisun tarpeisiinne.
Yli 20 työntekijälle voit yhdistää Liikunta & Kulttuuri-, Hyvinvointi- ja Työmatkaedun yhden Epassi Flex -hyvinvointibudjetin alle.
Jätä tukipyyntö
tai soita 0200 69000
ma-pe 8.00-16.00 1,75 € + pvm (mvm)
Laskutus ma-pe 9.00-15.00