Hyvinvointitrendit 2023.

Kirjoittanut Maxine Gerbaulet

Uusi vuosi on lähtenyt taas käyntiin, ja niin esille nousevat taas uudet trendit – myös hyvinvoinnin osalta. Tänä vuonna esille nousevilla trendeillä pyritään helpottaa kestävien rutiinien muodostamista. Tukemalla omaa hyvinvointiasi voit nauttia omasta arjestasi ihan eri tavalla kuin ennen, ja siksi hetken villityksien sijaan on hyvä keskittyä henkilökohtaisiin ja joustaviin ratkaisuihin.

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on myös tehokas tapa ehkäistä lieviä stressin oireita. Varsinkin vallitsevassa maailmantilanteessa, mikä on viime aikoina korostanut turvattomuuden tunnetta. Tässä kirjoituksessa listaamme tämän vuoden trendit, joita voit hyödyntää oman arjen jaksamiseen.

wellness-trends-2

Hyvinvoinnin osa-alueet.

Käsitteenä hyvinvointi on hyvin laaja, mutta sitä mitataan usein elämänlaadulla. Elämänlaatuun vaikuttavat mm. oma terveys, ihmissuhteet, materiaalinen hyvinvointi sekä mielekäs tekeminen. Toiset puolestaan ehdottavat, että omaa hyvinvointia voi tarkastella esimerkiksi terveyden, liikunnan, ravinnon, unen ja hengellisyyden kautta. Hyvää oloa tälle vuodelle voit tavoitella esimerkiksi panostamalla näihin osa-alueisiin ja luomalla kestäviä rutiineja.

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen onnistuu myös Epassi-eduilla. Voit lisätä arkeesi mielekästä tekemistä, herkullisia lounaita sekä rentouttavia ja työkykyä ylläpitäviä hyvinvointipalveluita.

Tutustu alati kasvavaan kauppiasverkostoomme >

Trendit.

Tämän vuoden trendit näyttävän seuraavan viime vuosien osoittamaa suuntaa. Haluamme kehittää juuri itsellemme sopivia rutiineja, jotka ovat tarpeeksi joustavia omaan arkeen ja kestävät siten aikaa. Yhä tärkeämmäksi kehittyvä digitaalisuus sekä yksilökohtaiset ratkaisut näkyvät selkeästi tämänkin vuoden trendeissä. Tukeudumme usein erilaisiin digitaalisiin apukeinoihin, esimerkiksi aktiivisuusrannekkeisiin, älykelloihin ja erilaisiin sovelluksiin tarkkaillaaksemme omaa hyvinvointiamme. 

Lisäksi näemme, kuinka erilaiset hyvinvointipalvelut ovat nousussa aineellisten tuotteiden sijaan. Hyvinvoinnista pyritään siis pitämään huolta niin kestävästi kuin mahdollista.

Terveysmittaukset.

Ennen elämäntapamuutoksen toteuttamista on hyvä kartoittaa lähtötilanne. Biometriset mittaukset tarjoavat helpot lähtökohdat oman terveyden selvittämiseksi. Nämä matalan kynnyksen lähetteettömät terveystarkastukset auttavat ymmärtämään nykyistä terveydentilaasi, ja voivat auttaa elämäntapamuutoksien hahmottamisessa.

Mittausten suosio ennustetaankin nousevan merkittävästi jo tämän vuoden aikana niiden helppouden ansiosta. Tulet huomaamaan, että muissakin tämän vuoden trendeissä korostuu helppous ja tavoitettavuus.

Epassin Hyvinvointiedulla voit maksaa terveysmittauksia esimerkiksi Evogenomilta, Puhdilta ja Nightingale Health:ilta. Listaamamme palvelut tarjoavat testin lisäksi tukea tulosten tulkitsemiseen, mikä voi auttaa seuraavien askeleiden hahmottamisessa.

HUOM. Muista tarkistaa työnantajasi sallimat hyvinvointipalvelut Epassi-sovelluksesta tai kirjautumalla epassi.fi-sivuille ennen kuin hyödynnät Hyvinvointietusi.

Paikallaanolon seuranta.

UKK-instituutin julkaiseman raportin mukaan työikäisillä kertyy paikallaanoloa noin 9 tuntia päivässä. Lisäksi päivittäisten askelten määrä on vähentynyt verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan. Terveys ja liikunta ovat usein ensimmäinen asia, mikä yhdistetään hyvinvointiin. Aktiivista elämäntyyliä tavoitellaan, mutta jää valitettavan usein suunnittelutasolle esimerkiksi arjen kiireiden johdosta.

Forbes ja erilaiset lifestyle-kirjoitukset ennustavatkin, että liikuntaa pyritään lisäämään pidempijaksoisten ja rankkojen urheilusuoritusten sijaan lyhyemmillä, päivän mittaan toteutettavilla minitreeneillä. Toisin sanoen paikallaanoloa pyritään vähentämään sellaisissa tilanteissa, kun itselle sopii.

Aamusi saattaa siis alkaa muutamalla lihaskuntoliikkeellä, jonka jälkeen taitat työmatkasi – mahdollisuuksien mukaan – pyöräillen tai jopa kävellen. Työpäivän aikana muistat liikkua, valita portaat hissin sijasta ja illalla pidät lyhyen ja rauhoittavan joogahetken. Minitreeneillä voit siis tuoda päivääsi lisää aktiivisia hetkiä! 

Kelien helliessä taas on mukava käydä ulkoilemassa. Lue tästä parhaimmat vinkkimme kesäkauden ulkoliikuntaan.

Omaa aktiivisuutta voi seurata erilaisilla aktiivisuusrannekkeilla ja älykelloilla. Jos et tiedä mistä aloittaa, niin inspiraatiota ja ohjaustakin on helposti saatavilla! Verkkotreenipalvelut tarjoavat monipuolisia liikuntamahdollisuuksia, jopa lyhyemmissä muodoissa. 

Liikuntaedulla voit lunastaa itsellesi kätevästi verkkotreenejä erilaisilta palveluntarjoajilta. Tutustu esimerkiksi Maikki Marjaniemen, kotonakuntoon.fi:n, Les Mills+ tai joogit.fi:n tarjontaan. Verkkovalmennukset nousivat ennenäkemättömään suosioon pandemian keskellä, ja ne ovat yhä yksi suosituimmista Epassin Liikuntaedun käyttökohteista.

Palautuminen.

Vastapainoksi kehon on hyvä saada aikaa rauhoittua ja palautua voidakseen hyvin. Forbesin mukaan merkkejä palautumisen korostamisesta on jo näkynyt esimerkiksi eri lihashuoltovasaroiden yleistyessä, eikä suunta näytä muuttuvan tänä vuonnakaan. Hyvä niin, sillä tämä olennainen osa liikkumista unohtuu usein.

Lääketieteen ammattilaisetkin ovat innoissaan tästä trendistä! Palautumisen vaikutukset näkyvät pitkälle. Jos olet päässyt treenaamisen makuun, mutta et tunne kehittyväsi, piilee syy mahdollisesti liian vähäisessä palautumisessa. Se tukee kehitystäsi ja tasapainottaa kehon vireystilaa.

Urheilusuoritusten jälkeisten venyttelyjen lisäksi palautumista tapahtuu pitkin päivää. Palautumista voi tukea esimerkiksi ylläpitämällä tasaisia arjen rutiineja. Viime aikoina onkin puhuttu enemmän esimerkiksi unen laadun merkityksestä ja meditaatiosta. Mindfulnessia tukevat palvelut ja sovellukset ovat lisääntyneet ilmiömäisesti, ja ihmisiä kannustetaan löytämään itselleen sopivat rauhoittumisen keinot. Kerromme näistä rutiineista erillisessä blogitekstissä, jonka löydät alta.

Lue vinkkimme palautumiseen arjen keskellä >

Unirytmin säätäminen.

Unen merkitys terveydelle on korvaamaton, ja oman unirytmin optimoiminen onkin noussut hyvin ajankohtaiseksi aiheeksi. Kun saat riittävästi unta, voit hyvin paitsi fyysisesti myös psyykkisesti.

Viime vuosina unen seurannasta on tullut helpompaa, kun aktiivisuusrannekkeiden lisäksi sovelluksia tähän tarkoitukseen löytyy myös älypuhelimille ja -kelloille. Unen seuranta voi auttaa sinua hahmottamaan paremmin kuinka monta tuntia yössä sinun pitää varata nukkumiselle, sekä millaiset iltarutiinit sinun kannattaa luoda.

Uusin villitys sosiaalisessa mediassa on suun teippaaminen ennen nukkumaan menoa. Käytännössä suun eteen asetetaan tarkoitukseen ja iholle sopiva teipin pala, minkä ansiosta henkilö hengittää koko yön nenän kautta. New York Timesin haastattelemien tutkijoiden mukaan nenän kautta hengittäminen on tehokkaampaa kuin suun kautta, mikä voi helpottaa unen saantia. Nenän kautta saat vedettyä henkeä syvään, sillä keuhkojen alaosa aktivoituu ja sisään hengitetty ilma ikään kuin filtteröityy, mikä voi auttaa kehon vastustuskykyä, alentaa verenpainetta sekä vähentää suun kuivuutta. Tämä uusi ilmiö ei ole vielä tarkasti tutkittu, mutta alustavat tutkimustulokset viittaavat siihen, että teippaaminen voi vähentää kuorsaamista.

Jää siis nähtäväksi, kuinka kauan tämä villitys jatkuu. Haluamme kuitenkin muistuttaa, että uneen liittyvät kysymykset ovat aina yksilöllisiä. Pidäthän mielessä, että yksi ratkaisu ei välttämättä sovi kaikille, ja toistuvat uniongelmat voivat olla merkki vakavammasta ongelmasta. Olethan yhteydessä ammattilaiseen, jos sinulla ilmenee haasteita unen kanssa.

Elämyksellistä ruokailua.

Joka vuosi näemme erilaisia ruokavillityksiä, kuten lehtikaalisipsit, avocadoleivät tai uunifetapasta. Tämän vuoden ruokatrendi vaikuttaa kuitenkin yksittäistä reseptiä laajemmalta. Ympäristölliset seikat sekä korostettu yksilöllisyys ja terveys näkyvät syömisessäkin. Veikkaamme, että tänä vuonna ruokailusta tulee yhä tarkoituksellisempaa. Kiinnitämme siis enemmän huomiota muun muassa ruoan alkuperään, sen sisältämiin ravintoaineisiin sekä hintaan.

Tietoisesta syömisestä (eng. mindful eating) on jo puhuttu pitkään, ja sen harjoittaminen tulee näkymään enemmän arjessa. Kyse on siis uudenlaisesta suhtautumisesta ruokailuun. Sen sijaan, että kiinnittäisit huomiota "terveellisen ja epäterveellisen ruoan" jaotteluun, keskityt enemmän siihen, mitä kehosi tarvitsee. Tämän lisäksi kehotetaan nauttimaan ruokahetkestä enemmän niin, että syö hitaammin ja keskittyy ruoan makuun. 

Tasapainoinen ruokavalio on kaiken A ja O. Syömällä vaihtelevasti varmistat, että kehosi saa kaikkia tarvittavia ravintoaineita, joita se tarvitsee toimiakseen kunnolla. Lue täältä mitkä ruoka-aineet voivat tukea vastustuskykyäsi.

 

Aiheet:Hyvinvointi

Lisää vinkkejä Epassilta: