ePassi helpottaa lounasravintolan ruuhkaa

“Suomessa lounas tuntuu olevan päivän tärkein ateria”, Block by Dylanin ravintolapäällikkö Erkka Tapio kertoo. “Muualla syödään usein jotain mukaan otettavaa, Suomessa istutaan rauhassa lounastamaan työkavereiden kanssa.”

Suomessa yleisin lounastyyppi on buffetlounas. Tapion mukaan se on varsin terveellinen ja tasapainoinen vaihtoehto. Valinnanvaraa on runsaasti, sillä lähes jokaisessa toimistorakennuksessa on lounasravintola, jotka ovat nykyisin pitkälti auki myös ulkopuolisille. Block by Dylan avattiin kolme vuotta sitten UPM:n lounasruokalan paikalle Etelärantaan.

Suomen vahva lounaskulttuuri juontaa osaltaan juurensa verovapaasta lounasedusta. “Noin 80 % Block by Dylanin arkipäivän lounaista maksetaan lounasedulla, joinain päivinä enemmänkin”, Tapio kertoo. Ravintoetu luo raamit lounastarjonnalle, sillä edun suurin mahdollinen nimellisarvo on 10,30€. “Lounaasta ei kovin helposti makseta 15 euroa. Lounasetu pitää raamit kunnossa ja kilpailuasetelman samana kaikille.”

Mobiilimaksaminen helpottaa ruuhkanhuippua

Kaikissa Soupster Familyn ravintoloissa voi maksaa lounaan ePassilla. Tapio on erittäin tyytyväinen mobiilimaksamisen yleistymiseen ja erityisesti ePassiin. “Puolitoista tuntia päivästä on hyvin hektistä. Vaikka kaksi henkeä on jatkuvasti kassalla, jonoa syntyy väkisinkin. ePassi on maksutilanteessa erittäin nopea käsitellä, koska varmennus ei vaadi allekirjoituksia. Käyttöliittymää ei myöskään tarvitse tihrustaa, asiakkaan puhelimesta näkee yhdellä vilkaisulla, onko ravintola ja päivämäärä oikea. Eikä tarvitse huolehtia, muistaako tapahtumaa lyödä kassaan, vaan ne voidaan tarkistaa päivän päätteeksi taustajärjestelmästä.”

Tapio uskoo mobiilimaksamisen yleistyvän nopeasti. Ravintolan kannalta mobiilimaksaminen helpottaa ruuhkanhuippua kassalla. Vapautuvat käsiparit voidaan käyttää toiminnan kehittämiseen. Esimerkiksi lounaiden vieminen yrityksiin paikan päälle on vahvassa kasvussa. “Ravintoloissa panostetaan myös kasvisruokaan ja salaatteihin. Terveellisyys ja laatu ovat kovassa huudossa”, Tapio linjaa.

ePassi on käyttöpaikalle helppo ja turvallinen

ePassin käyttäjä tunnistautuu omalla puhelimellaan, omalla puhelinnumerollaan. Sen perusteella järjestelmä kertoo aina kaikissa maksutilanteissa edun saajan nimen automaattisesti maksun vastaanottajalle, toisin kuin setelit ja maksukortit, joiden käyttäjää ei käytännössä koskaan varmenneta. ePassi-maksaminen on siis turvallista myös käyttöpaikalle, sillä kopiointi- tai väärinkäytön mahdollisuuksia ei juuri ole.

ePassi käy maksuvälineenä yli 12 000 toimipisteessä ympäri Suomen ja on siten tällä hetkellä mobiilimaksujen markkinajohtaja. Käyttöpaikalle ePassi-maksujen käyttöönotto on helppoa, koska investointeja uusiin laitteisiin tai ohjelmistoihin ei tarvita, yksi puhelinsoitto ePassille riittää. Tällä hetkellä ePassin asiakaskuntaan kuuluu Suomessa jo yli 5 500 yritystä ja niiden lähes 800 000 työntekijää. ePassi tarjoaa myös ePassi-Alipayta, joka on osa maailman suosituinta, kiinalaismatkailijoiden käyttämää mobiilimaksutapaa.

ePassi on edullisin vaihtoehto myös työnantajalle, sillä työnantajan ei tarvitse tehdä suuria investointeja etukäteen. Vain noin puolet saaduista henkilöstöeduista käytetään, mutta ePassi laskuttaa työnantajaa ainoastaan syötyjen lounaiden osalta. Automatisoitu hallinnointi säästää henkilöstöhallinnon resursseja. Työnantajamielikuvan tärkeyden korostuessa työnantajat haluavat tarjota työntekijöilleen hyviä etuja, kuten miellyttäviä lounaskokemuksia.

Block by Dylanin ravintolapäällikkö Erkka Tapio kertoo ePassin helpottavan lounasruuhkaa.

Eficoden Irina Nordström: ePassi-edut auttavat työntekijöiden houkuttelussa

Jokaisessa IT-alan yrityksessä painitaan päivittäin saman haasteen kanssa: Miten saisimme houkuteltua osaajat töihin juuri meille? Hyvin toimeentulevat IT-ammattilaiset harvoin ovat motivoitavissa pelkällä palkalla. Kaivataan oppimismahdollisuuksia, hyviä etuja ja mukavaa työporukkaa.

Yli 200 henkeä työllistävällä Eficodella on erityisen lämmin suhde ePassiin, sillä henkilöstöetujen mobiilimaksusovellus kehitettiin alunperin nimenomaan Eficodella. ePassin kehitykseen tunnutaan olevan edelleen varsin tyytyväisiä, sillä eficodelaiset kiittelevät ePassia sen helppokäyttöisyydestä. “Meillä on käytössä ePassin Lounasetu, Sportti&Kulttuuri-etu sekä Työmatkaetu. Eficodelaiset ovat aktiivisia henkilöstöetujen käyttäjiä, ja ePassilla on maksettu kaikkea festarilipuista joogatunteihin”, Eficoden HR Manager Irina Nordström kertoo.

Eficoden HR Manager Irina Nordström

Lounaalla tutustutaan työkavereihin

Eficode löysi vuosi sitten uudet toimitilat Helsingin ydinkeskustasta. Omaa työpaikkaruokalaa ei ole eikä kaivata, sillä kävelyetäisyydellä on valtava valikoima lounaspaikkoja. Eficoden käyttämässä Slack-pikaviestisovelluksessa on lounaalle oma viestikanavansa, missä kuka tahansa voi huudella lounasseuraa tai ehdottaa lounaspaikkaa. Kynnys lähteä vieraampaankin porukkaan on matala, ja uudetkin työntekijät tutustuvat lounaiden merkeissä helposti työkavereihinsa. Eficodelaiset ovat aktiivisia ehdottamaan uusia käyttöpaikkoja ePassille, ja moni ravintola onkin alkanut vastaanottaa ePassi-maksuja eficodelaisten ehdotuksesta. Uusia lounaspaikkoja on kiva kokeilla, mutta perinteitäkin kunnioitetaan: “Torstaisin on aina lettupäivä”, Nordström nauraa.

Toinenkin kiitelty henkilöstöetu liittyy ruokaan, sillä Eficoden perjantaiset aamupalat ovat muodostuneet jo käsitteeksi. Asiakkaan toimitiloissa työskentelevät konsultit, kehittäjät ja designerit pyrkivät pääsemään perjantaiaamuksi Kampin toimistolle, kun aamiaistiimi tarjoilee itsevalittuja aamiaisherkkuja. “Aamiaistiimiin voi liittyä kuka vain innokas, ja vuoro kiertää, niin että tositoimiin pääsee suunnilleen kerran kahdessa kuukaudessa. Tiimi itse ideoi ja valmistelee työkavereille tarjoiltavat herkut”, itsekin aamupalaksi vispipuuroa keittänyt Irina Nordström kertoo.

Viihdettä ja koulutuksia

Ruoan vastapainoksi monet eficodelaiset ovat innokkaita liikkujia. Moniin lajeihin kuten lasersotaan, crossfittiin ja salibandyyn on tutustuttu porukalla. Urheilutempaukset ovat työntekijöiden itse ideoimia, ja työnantaja tukee niitä rahallisesti. Viimeisimpänä eficodelaiset nähtiin tankotanssimassa. Sportti&Kulttuuri-etua voi toki käyttää paljon muuhunkin kuin urheiluun, ja eficodelaiset ovatkin mm. ostaneet keikkalippuja, käyneet teatterissa, baletissa, lätkämatseissa ja tietysti elokuvissa.

ePassi-etujen lisäksi työntekijät arvostavat mahdollisuutta oppia uutta ja kehittyä omalla asiantuntijuusalueellaan. Eficodelaiset osallistuvatkin aktiivisesti kansainvälisiin konferensseihin, erilaisiin koulutuksiin ja hackathoneihin ja oppivat myös toisiltaan: Joka perjantai eficodelaiset voivat osallistua jonkun työkaverin pitämään parin tunnin koulutukseen. Rennommin tavataan erilaisten kerhojen parissa: Eficodelta löytyy mm. Lautapelikerho, Wellness Wednesday -kerho ja saunakerho.

ePassi helpottaa HR:n arkea

Irina Nordström kiittelee ePassin vaivatonta käyttöä. “Systeemi on äärimmäisen helppo. Meillä on tunnukset järjestelmään, johon lisätään uudet työntekijät, kun he aloittavat. Vain puhelinnumero ja nimi riittää, ja työntekijä pääsee itse rekisteröitymään ja käyttämään ePassin etuja ensimmäisestä työpäivästä lähtien. Myös deaktivointi on yhtä helppoa”, Nordström selventää.

IT-yrityksessä HR-työntekijöillä on kädet täynnä töitä osaajien houkuttelussa, eikä ylimääräistä paperityötä todellakaan kaivata. “Etenkin meillä, kun monet työntekijät istuvat asiakkailla, on kätevää, ettei työntekijän tarvitse hakea mitään fyysistä kuponkia toimistolta. Kun vuosi vaihtuu, uudet etusaldot tulevat työntekijöille automaattisesti kännykän sovellukseen nähtäville, eikä HR:n tarvitse tehdä sen suhteen mitään. Myös kaikki tarvittavat raportit saa järjestelmästä suoraan palkanlaskentaan yhdellä napinpainalluksella”, Nordström kiittelee.

Moderni työnantaja maksaa mobiilisti

Suomea sanotaan mobiilimaksamisen pioneerimaaksi. Alipay-yhteistyönsä viime vuonna julkaisseella ePassilla on henkilöstöetujen mobiilimaksamisesta pitkä kokemus, sillä käsityönä Suomessa koodattua palvelua alettiin kehittää kymmenen vuotta sitten. Monistettavuus muille markkinoille on huomioitu alusta asti. Voimakkaasti kasvava ePassi hankki vahvuuteensa Niklas Löfgrenin kansainvälistymistä johtamaan.

“Suomalaiset ovat valmiita maksamaan mobiilimaksulla, mutta sen käyttöönottoon tarvitaan muukin syy kuin ettei tarvitse kantaa kortteja tai rahaa mukana”, Löfgren kertoo.

Henkilöstöetujen maksamisratkaisuna ePassi on pystynyt tarjoamaan selkeän motivaattorin mobiilimaksujen käyttöönottoon.

“Tämä on rahaa, jota ei muuten pystyisi käyttämään. Tämän lisäksi jatkuvat uudet innovaatiot joista muut vain haaveilevat, varmistavat vuosittaisen 60 -70 % käyttäjämäärän kasvun”, Löfgren muistuttaa.

Mobiilimaksaminen mahdollistaa pääoman vapauttamisen

ePassi on mobiilimaksuyritys, toisin kuin sen suurimmat kilpailijat. Kyse on paljon muustakin kuin kätevästä käytettävyydestä – Monet paperi-, kortti- ja sähköiset tuotteet ovat prepaid-ratkaisuja ja sitovat näin ollen yrityksen pääomaa. Isojen yritysten kohdalla puhutaan usein kymmenistä, jopa sadoista tuhansista euroista sidottua pääomaa vuodessa.

Lisäksi etuja saavia työntekijöitä on aina enemmän kuin edun käyttäjiä.

“Yleensä noin 60 % työntekijöistä haluaa edun, mutta vain puolet kaikista saaduista eduista käytetään”, Löfgren kertoo. Prepaid-maksuvälineitä jää siis vuosittain käyttämättä miljoonien eurojen edestä, mutta ePassi ei ole tätä pottia jakamassa.

“Prepaid-kortin vieminen mobiililaitteeseen ei vielä tee palvelusta mobiilimaksamista. Aito mobiilimaksaminen mahdollistaa sen, että työnantaja maksaa vain käytetyistä eduista”, Löfgren selventää.

Maksutavan turvallisuus kiinnostaa yrityksiä

Mobiilimaksaminen on myös monin tavoin muita ratkaisuja turvallisempi maksutapa. ePassin käyttäjä tunnistautuu omalla puhelimellaan, omalla puhelinnumerollaan. Sen perusteella järjestelmä kertoo aina kaikissa maksutilanteissa edun saajan nimen automaattisesti maksun vastaanottajalle, toisin kuin setelit ja maksukortit, joiden käyttäjää ei käytännössä koskaan varmenneta. ePassi-maksaminen on siis turvallista myös käyttöpaikalle, sillä kopiointi- tai väärinkäytön mahdollisuuksia ei juuri ole.

Loppukäyttäjälle turvallisuutta tuo, ettei sovellusta saa auki ilman salasanaa. Puhelimia häviää maksuvälineitä vähemmän, ja puhelimen katoamisen yleensä huomaa hyvin pian. ePassi-sovelluksen salasanan voi itse vaihtaa toiselta laitteelta, eikä kustannuksia vaihdoksesta tule.

“Kuluttajien kiinnostus tietoturvaan on vielä vähäistä, mutta monissa yrityksissä asiaan on herätty”, Löfgren kertoo. ePassi onkin saanut asiakkaakseen paljon suuria yrityksiä, joille tietoturva on tärkeää.

Käyttökokemus osana työnantajamielikuvaa

Suomessa on poikkeuksellisen paljon mahdollisuuksia antaa verovapaita henkilöstöetuja. Ne ovat kustannustehokas ja henkilöstön arvostama tapa palkita. Tukea saa antaa lounaisiin, liikuntaan, kulttuuriin, hyvinvointiin ja joukkoliikenteeseen.

“Esimerkiksi Ruotsissa on vain liikuntaetu”, Löfgren vertaa ”Meillä on aina ollut laajin sorttimentti palveluita ja uusia avauksia etujen tarjonnassa, nyt työnantajia kiinnostaa työterveyshuollon ulkopuoliset hyvinvointipalvelut, jotka toimme markkinoille jo vuosi sitten”.

ePassin asiakkaita ovat yritykset, mutta palvelun loppukäyttäjiä kuluttajat. Henkilöstöhallinnon työn helpottaminen on tärkeää, mutta lopulta keskiössä on palvelun helppokäyttöisyys. Työnantajamielikuva on kriittinen kilpailtaessa parhaista tekijöistä. Nykyaikainen työnantaja huolehtii työntekijöidensä terveydestä ja hyvinvoinnista ja samalla ympäristöstä palkitessaan ennemmin palveluilla kuin tavaralla. Esimerkiksi joukkoliikennetuki on pysäköintipaikkaa ajanmukaisempi etu.

“Joissain yrityksissä etujen käyttämättä jäämistä vastaan on lähdetty taistelemaan pakottamalla työntekijöitä itse maksamaan osa prepaid-summasta. Esimerkiksi liikuntaedun kohdalla paljon liikkuvat ottavat edun silloin vastaan, mutta vähemmän liikkuvat jättävät edun kokonaan ottamatta. Tällöin edun ei voi sanoa aktivoivan liikkumaan”, Löfgren pohtii.

“Moderni työnantaja ei halua jakaa kalliita maksuvälineitä. Pankitkaan eivät usko korttiratkaisujen elävän pitkään, vaikka siirtymä vie toki aikaa”, Löfgren pohtii. Helppokäyttöisyys ja vain käytetyistä eduista maksaminen auttaa parhaimmillaan saavuttamaan etujen alkuperäisen tavoitteen: Työntekijän hyvinvoinnin.

Niklas Löfgren

Kuinka ePassilla maksetaan?

Pääasiassa ePassilla maksetaan käyttäen maksutonta mobiilisovellusta. Mikäli käytössä ei ole älypuhelinta, voi maksun tehdä vaihtoehtoisesti tekstiviestillä (lounaiden maksuissa) tai soittamalla palvelunumeroon. Monet palveluntuottajat tekevät veloituksen kysymällä työntekijän puhelinnumeron ja tunnistavat hänet sen avulla, jolloin muuta maksutapaa ei tarvita. Lisäksi verkkopalvelussamme suoritettavat maksut mahdollistavat ostot myös niiltä palveluntarjoajilta, joilla ei ole käytössään kassaa tai jotka normaalisti vain laskuttavat asiakkaitaan.

Käyttöpaikkahausta näkee, minkä maksutavan kukin palveluntarjoaja on valinnut. Palveluntarjoaja voi aina varmistaa käyttäjän oikeuden etuun tämän nimen perusteella.

Kaikille työnantajille toimitetaan sähköpostilla edelleen jaettavaksi yksityiskohtaiset maksutapojen käyttöohjeet.

Maksutavat

Mobiilimaksu: sovelluksella tehtävä maksu
– Lounas ja Liikunta

Tekstiviesti: kaikilla puhelimilla varamaksutapa
– Lounas ja Liikunta (Jos sinulla ei ole älypuhelinta, voit maksaa myös tekstiviestillä numeroon 050 902 3456. Anna toimipaikan tunnus, välilyönti sekä summa, esim. ”39097 9,80” . Toimipaikan viisinumeroinen käyttäjätunnus löytyy kassalta.)

Kertaluontoinen maksu: puhelinnumeron perusteella tehtävä veloitus
– Liikunta ja Kulttuuri

Verkkomaksu: ePassin verkkopalvelussa tehtävä laskun maksaminen
– Tyypillisesti tapahtumien osallistumismaksut ja seurojen liikuntamaksut sekä kulttuurin kurssimaksut

Maksu soittamalla: (tästä kaikki alkoi), soitto ePassin palvelunumeroon, johon annetaan liikuntapaikan hinnaston mukaisen koodi, kuitti tekstiviestillä.
– Liikunta ja Kulttuuri (väistyvä maksutapa, sovellus korvaa tämän)

Edun voimassaolo ja työsuhteen päättyminen

Etu on voimassa aina kalenterivuoden loppuun asti. Tämän jälkeen etu nollaantuu. Työsuhteen päättyessä on edun voimassaolo työnantajasi määrittelemä. Normaalisti etu päättyy työsuhteen mukana. Käyttöoikeus etuun päättyy työnantajan verkkopalveluumme merkitsemänä päättymispäivänä.

Päättymispäivä on edun viimeinen käyttöpäivä, jonka jälkeen järjestelmämme katkaisee edun käyttöoikeuden ja poistaa henkilön yrityksen aktiivisista työntekijöistä automaattisesti. Tarvittaessa voit tiedustella asiaa työnantajaltasi.

Maksu tekstiviestillä

Maksaa voi myös lähettämällä tekstiviestin numeroon 0509023456 seuraavassa muodossa:
Toimipaikan tunnus, välilyönti sekä summa. (tunnuksen saat kassalta, se on toimipisteen 5-numeroinen käyttäjätunnus)
Esimerkiksi ”39090 23,00”

Tämän jälkeen saat puhelimeesi kuitin ostosta, joka näytetään kassalla.
Kuitti on voimassa 15 minuuttia ostohetkestä.
Kuitin ollessa voimassa ”ePassi” logo vilkkuu. (Tällä estetään väärinkäytökset).

FLEX

Flexin kohdalla näet työnantajasi tarjoaman summan, joka on yhteensä käytettävissä eri etujen välillä. Jos teillä on käytössä Omaraha, lataa saldoa palveluun lunastaaksesi työnantajan osuuden

FLEX

Flexin alla näet paljonko sinulla on YHTEENSÄ käytettävänä eri ertujen välillä. Valitse its mihin etuihin käytät saldoasi.

Ostokset/Kuitit

Kuitit ostoista löydät sovelluksesta ’ostot’ osion alta. Kirjautuessasi selaimella ePassiin näet kaikki ostosi tilastojen alta.

ePassi vahvistaa asemiaan Pohjoismaiden markkinajohtajana

ePassi vahvistaa asemiaan Pohjoismaiden markkinajohtajana

ePassi on ostanut Vaasalaisen RJ-Kuntoiluseteli Oy:n koko osakekannan ja henkilöstöetujen maksuvälineiden Tyky-Kuntosetelit ja Tyky-Online -liiketoiminnan. Kaupan myötä suomalainen ePassi vahvistaa asemiaan Pohjoismaiden markkinajohtajana henkilöstöetujen mobiilimaksuvälineissä, saaden yli 4000 uutta työnantaja-asiakasta.

ePassin toimitusjohtaja Risto Virkkalan mukaan yhtiö näkee mahdollisuuden hakea merkittävää kasvua kotimaan markkinoilta Tykyä laajemmalla palvelutarjonnalla. ”Erityisesti ePassi Lounas -maksuväline kiinnostaa Tykyn nykyistä asiakaskuntaa ja siinä näemme huiman kasvupotentiaalin. Vaasasta käsin operointi tuo ePassille erittäin mielenkiintoisen uuden kohderyhmän. Tyky on hyvin hoidettu, terve ja kannattava yritys ja siksi päätös yrityskaupasta oli helppo”, toteaa Virkkala.

Vuodesta 2005 alalla toiminut Tyky-maksuvälineet on oman maantieteellisen alueensa markkinajohtaja ja nyt laajeneva palvelutarjonta vastaa alueen työnantajien kysyntään. ”Palvelujen laajentuessa nykyinen asiakaskuntamme saa paljon tapetilla olleet lounas- ja hyvinvointipalveluiden maksuvälineet yhdessä paketissa ePassin liikunnan ja kulttuurin kanssa.” toteaa Tykyn kehitysjohtaja Antti-Pekka Seikkula tyytyväisenä. ”Nyt oli mielestämme optimaalinen aika tehdä strategiamme mukainen kasvuloikka isomman kumppanin kanssa, sekä meidän vanhojen omistajien että asiakkaidemme kannalta.” Seikkula jatkaa.

Tyky -tuotteet jatkavat toistaiseksi omina tuotemerkkeinä ja palveluina, eikä järjestelyllä ole vaikutusta asiakkaiden ja käyttöpaikkojen käytäntöihin maksuvälineiden osalta. Yrityskaupan myötä saavat Tykyillä ja ePassilla maksavat asiakkaat jatkossa käyttöönsä entistä monipuolisemman käyttökohdeverkoston.

ePassi Payments Oy on perustettu vuonna 2007. Se kuuluu suomalaiseen Tech Consulting Group TCG Oy -konserniin.

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Risto Virkkala 040 501 8434

Kehitysjohtaja Antti-Pekka Seikkula 044 064 6368